Haitaristi

Sain viisirivisen "Hagström" haitarin ollessani 9 vuotias. Kun eräänä iltana tulin kotiin kyliltä tuo kurttu oli pirtin pöydällä. Olin aikanaan esittänyt varovaisen toiveen haitarista, mutta siihen aikaan en kyllä millään olisi uskonut että tuo toive toteutuisi.

Soittajaksi minut opetti Katajan Heikki, joka oli koulumme yläluokan opettaja. Itse hän oli saanut opin Lasse Pihlajamaalta.
Arvatkaapa alkoiko koulussa musiikin teoria maistumaan ihan eri tavalla kuin aikaisemmin.
Tullessaan kouluumme opettajaksi Heikki kuulosti taitavalta musiikissa ja toi minulle henkilökohtaisesti siinä koulussa korviini hyvältä tuntuvat soinnutukset mm harmoonista, jotka kuuluivat aina aamuisin aamuhartauden aikoihin. Siihen saakka nuo soinnut olivat olleet kevyitä 2-sormen sointuja ja tylsiä, olkoonkin että ne oli soitettu oikein.
Kai noiden asioiden takia minulle aikaisemmin ne laulutunnit/musiikki oli ollut kuin tervanjuontia tuolla koulussa. No siihen aikaan oli kyllä muutkin kouluaineet lukuun ottamatta kuvaamataitoa, se tunnustettakoon.

Haitari on aina ollut minulle henkireikä ja kaveri, jota näpelöidessäni pääsen joskus pakenemaan ihan toisenlaiseen maailmaan.
Heikki opetti minulle sormituksen tärkeyden hanurin nappuloilla ja omalla soitollaan hän näytti esimerkkiä että minäkin voisin oppia kun vain on kärsivällisyyttä ja kunnianhimoa. Sitähän minulla silloin oli ja kun Heikki minulle vakuutti että on korvaakin niin jaksoin pakertaa.

Kun sitten oivalsin että tämähän on harrastus jonka avulla voi myöskin ansaita rahaa, se tuntui entistäkin uskomattomalta.

Myöhemmin alkoi vähitellen tanssikeikatkin kutsumaan. Vähitellen myös huomasin että jopa tytöt alkoivat kiinnostua hanurin soittajasta. Minä vain olin  niin pirun ujo että en oikein uskaltanut heidän kanssaan tuolloin vielä ruveta millekään, vaikka rohkeimmat antoivat selvääkin selvempiä vihjeitä.

Silloin oli vielä 60- lukua kun aloitin tanssikeikat. Tätä nykyä keikkailleena olen ymmärtänyt, että se oli silloin varsinkin hanurin soittajien kulta-aikaa. Eikä vain liksojen puolesta, vaan myös soittajien arvostus oli aivan toista luokkaa kuin nykyään.

Keikat tänä päivänä

Jouduttuani jäämään työeläkkeelle tuon selkäni takia, ryhdyin soittamaan tanssikeikkoja triossa "Ulla-Jaana & Santerit", tietenkin vointini mukaan. Olihan se melkoinen "kulttuurishokki" havaita ero tämän päivän tanssikeikoilla verrattuna 60- luvun keikkoihin. Ensinnäkään ns. tanssitalokeikkoja nykyisin ei ole juuri enää nimeksikään. Ravintolakeikkoja sen sijaan riittää. Ja niitä ravintoloitahan on nykyisin joka niemessä ja notkossa, toisissa jopa useimpia.
 
Silloin 60- luvulla minäkin haikailin ravintolakeikkojen perään. Silloin kylläkin ravintoloissa kohdeltiin  soittajia kuin muitakin työntekijöitä arvostaen ja rehdisti. Toisin on kyllä tänään valitettavasti.
            
Ulkoisen kauneutensa lisäksi triomme solisti Ulla-Jaana oli myös sydämellinen ja hauska ihminen ja lisäksi todella hyvä laulaja. Kuitenkin tuollaisille tähdille tyypillinen diivailu oli hänelle täysin vierasta niin meitä soittajia kohtaan kuin yleisöllekin. Sanavalmiina ihmisenä hän sen sijaan sai aina ihmiset oikeaan tunnelmaan.
Meidän mottomme oli aina, että hoidetaan hommat niin hyvin ettei sijaa moitteille löydy. 
Niinpä me sitten saimmekin hyvää palautetta suoraan tanssiyleisöltä välittömästi. Pitivät musiikkiamme hyvin tanssittavana ja suoraviivaisena vaikka allekirjoittaneella onkin joskus tapana tahattomasti "eiku-kangerrella" soittaessa.
 
Pakko antaa periksi

Nykyisin sitten olen kuitenkin jo joutunut nuo tanssikeikat lopettamaan pahenevien selkäsärkyjeni takia. Ehkä minä sen puolesta olisin vielä jonkin aikaa jaksanut, mutta kun ei ollut enää noita tavallisia lavakeikkoja.
Mutta sehän on kuitenkin jo vanha totuus että sota ei yhtä miestä kaipaa, ei siis minuakaan ja mielihyvin annoin paikkani muille. Ulla-Jaanakin muutti sitten tuonne ruuhkasuomeen jossa keikkailee ahkerasti uuden bändinsä kera ympäri eteläsuomea.
Teenhän minä toki vielä ns. yksityisiä keikkoja mm. häissä, synttäreillä ja muissa pienemmissä juhlissa, joissa ei tarvitse ihan tuntitolkulla rasittaa tuota selkääni.
Kirjoittelehan sinäkin omia kokemuksia omasta hanuriharrastuksestasi vaikkapa tuonne sähköpostiini, tai vaikkapa tuossa oikeassa ruudussa olevaan linkkiin.

Tätä sivustoa on viimeksi päivitetty 19. heinäkuuta 2010